Huonekalujen hankinta ei ole koskaan ollut näin helppoa. Huonekalutukun verkkokaupassa on kattava valikoima suomalaiseen makuun sopivia huonekaluja keittiöön, makuuhuoneeseen, olohuoneeseen ja säilytykseen. Huonekalujen lisäksi sisustuskaupasta löytyy suuri määrä piensisustustuotteita. Erikoisuutena voidaan mainita valikoiman sisältävän myös kodin elektroniikkaa (kotiteatterisarjat). Useista tuotteista on esittelyvideo, joka kertoo enemmän kuin pitkäkään esittelyteksti. Verkkokaupan kategorioita voidaan selata hakusanalla, tuoteryhmän tai hinnan mukaan.
Huonekalut on suunniteltu ja valmistettu sopimaan suomalaiseen kotiin ja makuun. Mallistoissa on kotimaisia vaihtoehtoja, kuten laaja valikoima erilaisia metallisänkyjä, Hiipakan, Parolan Rottingin tai Ristopekka Ratian tuotteita. Mikäli reilujen puuhuonekalujen ja selkeän sisustustyylin sijaan kotiin kaivataan jotain erilaista, kaupasta löytyy erikoisuuksia kaipaavalle tyylikalusteita.
Suuri osa pienemmistä huonekaluista toimitetaan valmiiksi koottuna. Toimitus on aina joko kotiovelle tai sisälle saakka kannettuna. Se säästää ostajan aikaa – ja hermoja. Laadukkaat luonnonmateriaalit, kuten täyspuu, rottinki ja puuvilla, luovat sopusointuisen tunnelman sisustukseen ja sopivat hyvin yhteen erilaisten tyylien kanssa. Täyspuiset huonekalut kestävät käyttöä sukupolvelta toiselle. Huonekalutukun kilpailukykyisten hintojen ansiosta voi kuitenkin olla, että mieliteko hankkia uudet kalusteet voittaa ennen pitkää.
Koska huonekalut valmistetaan tilauksen mukaan, on värejä, kokoja ja päällystemateriaaleja helppo räätälöidä toiveen mukaan. Näin valmis tuote on uniikki ja ainutlaatuinen ja sopii täydellisesti tilaan ja ympäristöön, johon se on tarkoitus sijoittaa. Juuri samanlaista sohvaa, divaania tai säilytyskalustetta ei tule vastaan heti naapurissa. Jatkettavat ruokapöydät, pinottavat tuolit tai sohvan divaaniosan kätisyyden vaihtomahdollisuus lisäävät huonekalujen monikäyttöisyyttä ja luovat kotiin yksilöllisen ilmeen. Sisustus viimeistellään tyylin mukaisilla matoilla ja peileillä, jotka nekin saa helposti Huonekalutukun verkkokaupasta. Valikoimia täydentävät lastenhuoneen hellyttävät lastenkalusteet ja lapsen mukana kasvavat sängyt sekä kesäisen keveät rottinkihuonekalut ulos tai terassille.
Paitsi kodin sisustustuotteita, Huonekalutukku tarjoaa julkisten tilojen kalusteita, esimerkiksi toimistoon, odotushuoneeseen tai muuhun julkiseen tilaan. Sivustolta voidaan tilata myös lahjakortteja. Huonekaluliikkeen lahjakortti on käytännöllinen ja hyvä idea vaikka vastavalmistuneen tai naimisiin menevän muistamiseen.
Aletuotteet on merkitty selkeästi ja Huonekalutukun omien alennusten ohella alennuskoodeja voi bongata netistä erilaisilta alennussivustoilta esim. alennuskoodeja.fi. Vertailemalla hintoja ja muiden ostajien kokemuksia huonekaluista säästää selvää rahaa. Sisustusaiheisilta vertailusivustoilta ja keskustelupalstoilta saadaan kokemuksien lisäksi vinkkejä huonekalujen hoitoon ja kodin sisustuksen piristämiseen.
Mikäli asiakkailla on jotain kysyttävää ostamisesta, maksuvaihtoehdoista tai tuotteiden ominaisuuksista, Huonekalutukun asiakaspalvelunumero on käytettävissä virka-aikana. Osaavat ja ammattitaitoiset asiakaspalvelijat auttavat mielellään empivää asiakasta. Sähköpostipalveluun kysymys voidaan lähettää mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Kauppa tarjoaa monipuoliset maksutapavaihtoehdot, verkkopankkien ja luottokorttimaksamisen lisäksi maksaminen onnistuu huolettomasti Klarna-laskulla. Lasku maksetaan vasta, kun tuote on jo kotona nähtävillä. Klarna-osamaksulla huonekalujen hinnan voi jaksottaa pidemmälle ajalle. Tuotteilla on normaali 14 vuorokauden palautusoikeus. Ainoastaan uniikkeihin, asiakkaan mittojen mukaan tehtyihin huonekaluihin tai mattoihin sovelletaan eri ehtoja.
Kokemuksia? Lisää kommentti